Tänään, harjoitteluni toisena visiointi-/ideointipäivänä, päästiin taas oleellisen eli elämän äärelle. Tässä koostetta tämän päivän aiheista. Keskustelimme mm. siitä kuinka sisäisen ja ulkoisen todellisuuden välissä on itse asiassa elämä, jota koko ajan elämme. Ja elämän tarkoitus on elää, joten tämän seikan tärkeyttä ei voi korostaa liikaa.
Puhuimme myös lisää vanhasta ja uudesta paradigmasta. Vanha paradigma on erillistävä, mekaaninen minän paradigma kun uusi on yhdistävä, elävä elämän paradigma. Uudessa paradigmassa oleellista on myös se, että ongelmien ratkaisua ei voi ulkoistaa. Koska itsensä nähdään olevan osa suurempaa kokonaisuutta erillisyyden sijaan, selkiytyy se, että myös uuden maailman luominen on silloin minun tehtäväni, jokaisen meidän tehtävämme. Yksinkertaisesti, ihmistä ei ole olemassa ilman maapalloa, ihminen on elämän ja maapallon tuotos. Ja koska ihminen on nyt saattamassa maapalloa sellaiseen tilaan, jossa se tuhoaa itseltään ja monilta muilta elämänmuodoilta elinmahdollisuudet, on maapallon tulevaisuus silloin kaikkien meidän ihmisten käsissä ja sen pelastaminen tästä tilasta siis meidän jokaisen ihmisen harteillamme. Tämä ei kuitenkaan ole mikään taakka, ei missään nimessä. Mutta avain siihen, että uusi maailma on mahdollista luoda, on vapautuminen erillisen minän harhasta.
Tässä yhteydessä täytyy sanoa, että olen ollut harjoitteluni työnantajan Vapaus-Akatemian toiminnassa mukana jo puolitoista vuotta, eli paljon työtä muun muassa henkilökohtaisen vapautumisen ja evolutiivisen kontekstin ymmärtämisen ja siihen liittyvän tiedon kerryttämisen eteen on jo tehty "sivutoimisesti". Kerron matkastani jatkossa lisää, koska sisäinen todellisuus ja henkilökohtainen kokemus heijastuu aina ulkoiseen todellisuuteen, joten on hyvä reflektoida tätä prosessia ja sen myötä muuttunutta maailman ja todellisuuden näkemistä oman kokemuksen kautta. Pienin, eli yksilön sisäinen, ja suurin, eli koko maailmankaikkeuden ja elämän, konteksti ovat kuitenkin lopulta yksi ja sama asia, joten oleellinen tullee sanottua tarinani avaamisen yhteydessä.
Henkilökohtainen vapautuminen alkaa usein läsnäolon opettelulla. Opetella olemaan läsnä tässä hetkessä, sille mitä nyt on, olla havaitsijana ajatuksille ja tunteille eikä pakonomaisen ajattelun pyörässä. Olemme kuitenkin tulleet siihen tulokseen ja keskustelimme siitä myös tänään, että läsnäoloa on itse asiassa eläminen, tekeminen, ei suinkaan elämisestä vetäytyminen esimerkiksi meditaatioon. Meditaatio on ajoittain matkalla äärimmäisen hyvä väline, mutta läsnäolo meditaatiossa on tosiaankin vain osa matkaa, ei päämäärä sinänsä.
Jo oman prosessini alusta asti ollaan puhuttu valinnan tärkeydestä. Voin valita olla läsnä, voin valita luottaa siihen visioon jonka intuition paljastamana olen nähnyt. Voin valita olla läsnä elämälle, vaikka se ei aina helppoa tai mukavaa olisikaan. Lisäksi keskustelimme konkreettisesti jokapäiväisestä elämästä. Kun on valinnut elämän kontekstin ja näkökulman, se tarkoittaa välillä myös hyvin konkreettisia asioita elämässä, kuten kieltäytyä osallistumasta tilaisuuksiin tai keskusteluihin, joiden tarkoitus on vain vahvistaa erillistä minäkuvaa, koska jos kukaan ei vetäydy osallistumasta vanhan maailman toimintoihin niin ei se vanha tule päättymään. Uuden kontekstin valinta tarkoittaa siis sitä, että sitä alkaa elää todeksi nyt.
Harjoitteluohjaaja laittoi minut myös miettimään: mikä todella on roolini, mikä minua tässä kaikessa kiinnostaa eli miksi itse asiassa olen tässä tilanteessa tekemässä harjoittelua Vapaus-Akatemiassa ja myös miksi olen opiskelemassa tällä hetkellä kestävää kehitystä? Erittäin hyviä kysymyksiä pohdittavaksi. Helppoa tietysti olisi sanoa, että elämä on tähän kuljettanut ja kuljettaa edelleen. Ja niinhän se toki tekeekin, mutta varmasti koko tähän asti elämäni elämä ja sen aikana saamani tiedot ja taidot ja kokemukset vaikuttavat siihen miksi nyt olen tässä missä olen. Juuri tällä hetkellä motivoi se, että pystyisin kertomaan näistä asioista mahdollisimman selkeästi muillekin ihmisille. Kertomaan miten voisi olla toisin ja mitä voimme tehdä, että tulevaisuus olisi mahdollinen. Tätä selkiytän nyt siis itselleni ja samalla muille. Opiskeluni motiivi kirkastui jo syksyllä epämääräisestä maailmanpelastamishalusta siihen, että opiskelen työkaluja kestävän kehityksen edistämiseksi, kestävän elämän toteuttamiseksi.
Innostava ja selkeyttävä päivä, ei voi muuta sanoa! :)
Puhuimme myös lisää vanhasta ja uudesta paradigmasta. Vanha paradigma on erillistävä, mekaaninen minän paradigma kun uusi on yhdistävä, elävä elämän paradigma. Uudessa paradigmassa oleellista on myös se, että ongelmien ratkaisua ei voi ulkoistaa. Koska itsensä nähdään olevan osa suurempaa kokonaisuutta erillisyyden sijaan, selkiytyy se, että myös uuden maailman luominen on silloin minun tehtäväni, jokaisen meidän tehtävämme. Yksinkertaisesti, ihmistä ei ole olemassa ilman maapalloa, ihminen on elämän ja maapallon tuotos. Ja koska ihminen on nyt saattamassa maapalloa sellaiseen tilaan, jossa se tuhoaa itseltään ja monilta muilta elämänmuodoilta elinmahdollisuudet, on maapallon tulevaisuus silloin kaikkien meidän ihmisten käsissä ja sen pelastaminen tästä tilasta siis meidän jokaisen ihmisen harteillamme. Tämä ei kuitenkaan ole mikään taakka, ei missään nimessä. Mutta avain siihen, että uusi maailma on mahdollista luoda, on vapautuminen erillisen minän harhasta.
Tässä yhteydessä täytyy sanoa, että olen ollut harjoitteluni työnantajan Vapaus-Akatemian toiminnassa mukana jo puolitoista vuotta, eli paljon työtä muun muassa henkilökohtaisen vapautumisen ja evolutiivisen kontekstin ymmärtämisen ja siihen liittyvän tiedon kerryttämisen eteen on jo tehty "sivutoimisesti". Kerron matkastani jatkossa lisää, koska sisäinen todellisuus ja henkilökohtainen kokemus heijastuu aina ulkoiseen todellisuuteen, joten on hyvä reflektoida tätä prosessia ja sen myötä muuttunutta maailman ja todellisuuden näkemistä oman kokemuksen kautta. Pienin, eli yksilön sisäinen, ja suurin, eli koko maailmankaikkeuden ja elämän, konteksti ovat kuitenkin lopulta yksi ja sama asia, joten oleellinen tullee sanottua tarinani avaamisen yhteydessä.
Henkilökohtainen vapautuminen alkaa usein läsnäolon opettelulla. Opetella olemaan läsnä tässä hetkessä, sille mitä nyt on, olla havaitsijana ajatuksille ja tunteille eikä pakonomaisen ajattelun pyörässä. Olemme kuitenkin tulleet siihen tulokseen ja keskustelimme siitä myös tänään, että läsnäoloa on itse asiassa eläminen, tekeminen, ei suinkaan elämisestä vetäytyminen esimerkiksi meditaatioon. Meditaatio on ajoittain matkalla äärimmäisen hyvä väline, mutta läsnäolo meditaatiossa on tosiaankin vain osa matkaa, ei päämäärä sinänsä.
Jo oman prosessini alusta asti ollaan puhuttu valinnan tärkeydestä. Voin valita olla läsnä, voin valita luottaa siihen visioon jonka intuition paljastamana olen nähnyt. Voin valita olla läsnä elämälle, vaikka se ei aina helppoa tai mukavaa olisikaan. Lisäksi keskustelimme konkreettisesti jokapäiväisestä elämästä. Kun on valinnut elämän kontekstin ja näkökulman, se tarkoittaa välillä myös hyvin konkreettisia asioita elämässä, kuten kieltäytyä osallistumasta tilaisuuksiin tai keskusteluihin, joiden tarkoitus on vain vahvistaa erillistä minäkuvaa, koska jos kukaan ei vetäydy osallistumasta vanhan maailman toimintoihin niin ei se vanha tule päättymään. Uuden kontekstin valinta tarkoittaa siis sitä, että sitä alkaa elää todeksi nyt.
Harjoitteluohjaaja laittoi minut myös miettimään: mikä todella on roolini, mikä minua tässä kaikessa kiinnostaa eli miksi itse asiassa olen tässä tilanteessa tekemässä harjoittelua Vapaus-Akatemiassa ja myös miksi olen opiskelemassa tällä hetkellä kestävää kehitystä? Erittäin hyviä kysymyksiä pohdittavaksi. Helppoa tietysti olisi sanoa, että elämä on tähän kuljettanut ja kuljettaa edelleen. Ja niinhän se toki tekeekin, mutta varmasti koko tähän asti elämäni elämä ja sen aikana saamani tiedot ja taidot ja kokemukset vaikuttavat siihen miksi nyt olen tässä missä olen. Juuri tällä hetkellä motivoi se, että pystyisin kertomaan näistä asioista mahdollisimman selkeästi muillekin ihmisille. Kertomaan miten voisi olla toisin ja mitä voimme tehdä, että tulevaisuus olisi mahdollinen. Tätä selkiytän nyt siis itselleni ja samalla muille. Opiskeluni motiivi kirkastui jo syksyllä epämääräisestä maailmanpelastamishalusta siihen, että opiskelen työkaluja kestävän kehityksen edistämiseksi, kestävän elämän toteuttamiseksi.
Innostava ja selkeyttävä päivä, ei voi muuta sanoa! :)
